Mulla on nyt iskenyt jonkinlainen jumi. Sekä kirjoittamisen suhteen että syömistenkin suhteen. Tuntuu, ettei pitkään aikaan ole ollut oikein mitään kirjoitettavaa tänne. Välillä aiheita vilahtaa mielessä, mutta kun en heti ehdi niistä kirjoittaa, niin unohtuvat tai eivät enää tunnukaan ajankohtaisilta.

Liikuntahommat luistaa nyt aika mukavasti. Olen 2-3 kertaa viikossa käynyt juoksemassa ja suunnilleen saman verran tehnyt lihaskuntojumppaa kotona. Välillä koko kropan kerralla, välillä keskittyen ylä- tai alakroppaan. Kehonhuoltoa tulee edelleen liian vähän. Harmittaa, kun ei tule sitä Yoogaiaa käytettyä enempää. Tuntuu vaan, ettei aika riitä.

Syömisten kanssa takkuaa edelleen. Mulla on selkeesti jonkinlainen motivaationpuute. Mä tietyllä tapaa koen jääväni jostain paitsi jos jätän herkut kokonaan pois. En myöskään jaksa selitellä valintojani kenellekään. Normaalipainoisena on tosi vaikeaa kieltäytyä vaikka kahvipullasta. "Mitä sä laihdutat, kun oot noin hoikka?" Vaikka kyse ei olekaan laihduttamisesta. Toisaalta myös nautin suunnattomasti siitä, että voin ottaa sen kahvipullan. Haluan ajatella, että ei se mun painoani tai rasvaprosenttiani hetkauta mihinkään suuntaan, kunhan suuret linjat on kunnossa.

Kotonakin nautin siitä, että viikonloppuna otetaan miehen kanssa ruuan kanssa lasilliset viiniä, ja illalla lasten mentyä nukkumaan tasataan se loppupullo ja herkutellaan karkilla / pähkinöillä / kekseillä ja juustoilla... Kun tuntuu, että tällä hetkellä se on ainoa mitä meillä on yhteistä vanhemmuuden lisäksi. Ne hetket on mulle tärkeitä eikä mulla nyt tunnu olevan voimia keksiä siihen tilalle muuta. Tai varsinkaan vakuutella miestä terveellisempien vaihtoehtojen paremmuudesta.

Liikkuminen sujuu, koska se tuo mulle nautintoa ja hyvän olon. Mutta kun se hyvä ruoka ja ne pienet herkkupalatkin tuo mulle sen hyvän olon. Ongelma on vaan siinä, että niiden herkkujen kanssa en osaa lopettaa ajoissa, vaan lauantai-iltana nukkumaanmennessä mulla on lähes poikkeutsetta huono olo, kun tuli taas syötyä liikaa. Aaaaaargh!

Mistä löytää kultainen keskitie?

Rakastan kyllä myös esimerkiksi hyviä salaatteja, jotka hyvin kävisivät sen viinin seuraksi. Yleensä vaan käy niin, ettei siinä illalla enää jaksa alkaa väsäämään mitään, vaan on helpompaa ottaa se karkki- tai chilipähkinäpussi kaapista. Kello on kuitenkin yleensä jo yhdeksän siinä vaiheessa, kun me päästään aloittamaan miehen kanssa meidän yhteistä hetkeä.

Tässä siis vielä riittää opeteltavaa. Sinällään arkisyömiset enimmäkseen on ihan kunnossa. Iltaisin vaan tuppaa vähän lähtemään mopo käsistä ja syön enemmän mitä tarvitsisi. Usein käy myös niin, että oikeastaan tekisi mieli vähän jotain makeaa, mutta kun en halua syödä sitä yhtä keksiä, niin otankin hapankorpun tai riisikakun maapähkinävoilla, ja sitten toisen, ja kolmannen... No, vältin sokerin, mutta kaloreita kertyi paljon enemmän kuin yhdestä keksistä.

Ja mitä mä sitten edes haluan? Motivaation lisäksi on hukassa tavoite. Oikeastaan olen ihan tyytyväinen tälläsenä. Yhtenä päivänä peilistä katsoo ihan ok-vartaloinen nainen, toisena päivänä mä näen vaan pömpöttävän mahan, roikkuvan takapuolen ja liian pienet tissit. Kaipa tässä on takana tyytymättömyys omaan elämään ylipäätään. Jotain pitäisi tehdä, että saisin uutta intoa ja iloa elämään. Eikä se välttämättä liity mitenkään siihen mitä syön.