Ei irtoo ei. Koko viikon on ollut jotenkin nuutunut olo. Kurkku on välillä aamuisin kipeä ja pientä nuhaa on koko ajan, mutta ei mitään kunnon tautia. Väsymys on ihan kamalaa. Töissä on kauhea kiire ja illat menee yhdessä hujauksessa ruuanlaiton, koiranlenkityksen ja lasten kanssa. Perjantaina lapset menivät mummolaan hoitoon ja jäivät yöksi. Me lähdettiin miehen kanssa oikein ulos syömään. Oltiin kotona puoli ysin maissa ja mä olin nukkumassa ennen kymmentä. Jep jep. Aamulla unta riitti puoli kasiin. Siitä lähdin koiran kanssa hölkkälenkille, ja täytyy sanoa, että jo yhden kunnolla nukutun yön jälkeen juoksu kulki kyllä tosi kivasti. Ei painanut jalkoja. Päivä menikin sitten ikkunoita pestessä ja siivotessa. Ilansuussa hain ipanat kotiin.

Tänään ollaan nautittu ensimmäisestä oikein keväisestä päivästä. Aamupäivällä oltiin Ruissalossa rannalla leikkimässä ja iltapäivällä omalla pihalla. Illalla kävin koiran kanssa vajaan tunnin kävelyllä.

Nyt on kyllä ihan pakko saada syömisiin taas jotain järkeä. Mulla iltasin turvottaa mahaa niin, että oikein ahdistaa. Koitan nyt jättää rahkan pois ja vähentää maitotuotteita sekä vehnää ja sokeria. Tämä viikko on ollut ihan kamala syömisten suhteen. Joka päivä on tullut syötyä jotain karkkia tai pullaa. Yhtenä päivänä kävin jopa hesellä lounaalla, mitä ei ole kyllä aikoihin tapahtunut. Koko ajan tuntuu olevan nälkä, mitään ei tee oikein mieli, ja silti syö kaikkea höttöä. Että ärsyttää. Sitten vielä väsyttää niin, ettei jaksa liikkua kuin ihan pakolliset. Nyt pitää taas saada joku roti tähän hommaan.

Ajattelin alkaa kattelemaan jotain juoksuohjelmaa peruskunnon parantamiseen, kun tuntuu, ettei toi lihaskuntojumppa nyt oikein innosta. Sinne Yoogaian tunneillekaan en ole päässyt. Tänäänkin ajattelin joogata, mut sit kun ois aikaa, ni ei jaksa ei pysty.

Mistä mä saisin energiaa??? Just nyt heti!

Piti laittaa tähän kuvia tältä päivältä, mut ne on kaikki väärinpäin, enkä nyt millään saa niitä käännettyä. Aivot ei taida oikein toimia. Huoh. Ehkä menen nyt nukkumaan ja yritän huomenna uusiks...

Edit: 16.3.2015

Noh, niitä kuvia...

IMG_0588.jpg

Rantaleikkejä... Oli muuten kylmä vielä aamupäivällä!

IMG_0590.jpg

Kevään eka...

IMG_0591.jpg

Iltalenkillä...