Ja lehdet on taas täynnä dieetti- ja treenivinkkejä "Vielä ehdit bikinikuntoon"-hengessä. Vaan kyllä se kevääntulo ja kesänodotus vaan kohottaa motivaatiota. Aika paljon mukavampi on lähteä lenkille nyt kuin helmikuiseen pimeään räntäsateeseen.

Mulla alkoikin treenit luistaa taas ihan mukavasti. 2-3 juoksulenkkiä viikossa ja suunnilleen saman verran kahvakuulan heiluttelua ja perus punnerrus- vatsarutistussettejä. Tapoutit on jäänyt, kun iltasin en jaksa ipanoiden nukutuksen jälkeen ja tuota kuulailua on helpompi tehdä lasten pyöriessä jaloissa. Ei tarvitse niin täysillä keskittyä joka sekunti.

Tämä viikko on kuitenkin ollut aivan järkyttävän vaikea. Mua väsyttää ihan koko ajan - ja nälättää. Mä sitten vihaan tätä kesäaikaan siirtymistä. Tuntuu, että menee puoli kesää ennenkuin pääsen uuteen rytmiin.

Muutama viikko sitten rohkaistuin ja otin yhteyttä erääseen firmaan joka tarjoaa ruokavalio ja treenivalmennusta sekä livenä että etävalmennuksena. Niinkuin olen maininnutkin, niin mua kovasti kiinnostaisi hommata oma pt, mutta toisaalta en tiedä onko mulla mahdollisuuksia sitoutua treenattavaksi niin täysillä. No, tämän firman kautta sai sellaisen alkukartoituksen ennenkuin sitoutuu mihinkään valmennukseen. Täytin kyselylomakkeen elämäntavoista, terveydentilasta ja päivärutiineista. Lomakkeessa pyydettiin myös yhden päivän ruokapäiväkirja. Valitsin sellaisen päivän joka mun mielestä oli aika keskimääräinen. Söin siis perusterveellisesti, mutta en mitenkään supertarkasti, kuitenkin mielestäni ihan reilusti ja arviolta, kaloreita laskematta oisin sanonut, että kalorit oli vähän yläkanttiin. Mulle kuitenkin annettiin ohjeeksi syödä vähän enemmän, kun valittelin, että iltaisin tuntuu iskevän nälkä ja makeanhimo. Aika yllättävää. Kiloklubin mukaan syön kuitenkin enimmäkseen plussakaloreita, ilman herkkujakin. Kaipa mä sitten olen arvioinut arkiaktiivisuuteni väärin. Olen nyt koittanut syödä vähän enemmän ja kiinnittää huomiota proteiinin saantiin, mutta se tuntuu olevan vähän hankalaa, kun samalla lihaa ei tee mieli juuri ollenkaan (paitsi kanaa, muttei sitä jaksa joka päivä, ainakaan muu perhe) ja rahkakin alkaa tympästä. Pitäisi saada jotain uusia ruokaideoita. Sellasia mitä voi toteuttaa koko perheelle.

Tämä viikko on mennyt ihan läskiksi, kun on ollut synttäreitä ja rääppiäisiä ja kahvittelua kavereiden kanssa. Ja lisäksi tämä hirvittävä väsymys. Toivon, että viikonloppuna saisin levättyä, mutta myös taas treenattua kunnolla. Kyllä se siitä sit taas parin hyvän treenin jälkeen helpottaa.