Se on sitten taas vuoden toiseksi viimeinen päivä. Syksyllä jäi kirjoitukset hävettävän vähälle. Olen ollut todella väsynyt, vähän masentunutkin. Syksy on ollut vaikea. Molemmilla lapsilla uhma päällä ja parisuhde koetuksella. Liikunta on ollut vähäistä. Pakollista koiranlenkitystä, ehkä kerran kaksi viikossa juosten, välillä vähän kotijumppaa. Lokakuun haastetta, marraskuu jäi ajatuksen tasolla, joulukuussa pääsin kai itsenäisyyspäivään asti.

Tuntuu, että kotona on joku koko ajan sairaana. Rikkonaisia öitä ja kärttyisiä, harmaita päiviä toisensa perään.

Työtkin on tuntuneet tosi tahmeilta. Ilmapiiri ei ole ollut paras mahdollinen ja mun jatkuvat poissaolot lasten takia on kiristäneet sekä mun että esimiehen hermoja. Mietin ihan tosissani vaihtoehtoja lähteä opiskelemaan. Hyvinvointiala; pt:n tai ravitsemusvalmentajan ura kiinnostaa edelleen. Haluaisin tehdä jotain jonkun muun hyväksi, samalla itse voida paremmin. Nuo opiskelut vaan vaatii rahaa. Sitä ei nyt ole yhtään ylimäärästä. Miehen töiden jatkuvuus on epävarmaa, joten mä en millään voi nyt lähteä omasta kohtalaisen varmasta paikastani. En ole edes uskaltanut kysyä mahdollisuutta opintovapaaseen. En usko, että työnantaja on kovin innokas antamaan mulle vapaata sillä ajatuksella, että todennäköisesti valmistuttuani uuteen ammattiin jätän nämä hommat. En tiedä mihin mulla on oikeus enkä jaksa riidellä. 

Olen potenut jatkuvaa huonoa omaatuntoa. Siitä, että olen lasten kanssa kotona, siitä että mies on lasten kanssa kotona, siitä että joudun laittamaan puolikuntoiset lapset hoitoon, siitä että lasten kanssa ei voi mennä mihinkään kun aina on joku kipeänä, siitä että koira ei saa tarpeeksi liikuntaa, siitä että haluaisin välillä vaan olla yksin... Olen miettinyt, että oisko parempi erota, pelännyt että mies haluaa erota...

Epävarmuus tulevasta kalvaa mua nytkin, mutta uuden vuoden ollessa näin lähellä olen toiveikas ja ainakin itse valmis panostamaan taas enemmän omaan ja perheen hyvinvointiin. Ja tiedän, että rakastan miestäni. Haluan että meidän perhe voi ensi vuonna paremmin.

Jotain on onnistunutkin. Lihaton lokakuu oli aikuisten osalta lähes kokonaan lihaton. Herkkujen syönti on ollut vähäistä. Lähinnä siksi, että kun mulla on mieli maassa, ei ruoka maistu. Ei edes herkut. Painokin on siinä sivussa pudonnut vähän, mutta olo on tietysti löysä ja väsynyt.

Marraskuussa laitoin pt:lle sähköpostia ja kerroin tilanteesta, että nyt ei vaan treeni kulje, stressiä pukkaa ovista ja ikkunoista. Sovittiin, että loppu- (tai uudet alku-) testit tehdään kun tilanne helpottaa.

Mun suurin tsempparini ja innoittajani ensi vuodelle on mun uusi Lorna Jane -kalenteri. Toivoin sitä joulupukilta, ja sain. Se on niin hieno ja ihana ja innostava, että väkisinkin tulee paremmalle tuulelle ihan vaan sillä, että selailee sitä. Siinä on kuukausiaukeama johon voi lyhyesti merkata menot ja sitten joka päivälle tilaa kirjottaa vaikka pientä päiväkirjaa. Ite ainakin ajattelin kirjottaa sinne treenit ja muut tärkeät jutut ja joka päivälle koitan merkata yhden asian joka on sinä päivänä ollut hyvin. Siis pieni kiitollisuuspäiväkirja.

kuva lainattu www.lavli.fi -sivustolta

Aloin tekemään käsivarsitreeniä kalenterin ohjeen mukaan ja vatsatreeniä 30 day ab challenge -ohjeen mukaan. Tuleepa taas tehtyä edes vähän jotain.

Facebookissa osallistuin vähäsokerinen tammikuu -haasteeseen. Jos sais taas tätä joulun venähtänyttä herkutteluputkea poikki.

Huomenna osallistun uudenvuoden juoksuun. Illalla pitäisi kipasta 5,5 km lenkki Liedossa rakettien paukkeessa. Pari kertaa olen ollut mukana joskus vuosia sitten. Reittinä tylsä, keskustan ympäri 1,1 km:n lenkkiä, mut tunnelma on ollut aina hyvä. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kun koko matkan on väkeä juoksua seuraamassa. ;) Tavoitteena juosta matka 35 minuuttiin. Saa nähdä antaako keli myöden. Tai onko musta ollenkaan tohon vauhtiin ilman koiran vetoapua. Illalla sitten rakettien ihmettelyä lasten kanssa ja pientä herkuttelua. Tammikuussa sitten panostetaan taas terveellisempään syömiseen.

Parempaa vuotta 2015 kaikille!