Oltiin eilen miehen kanssa yhdessä salilla. Oli aikas kivaa. Lapset oli hoidossa mummolassa ja me käytiin ensin koiran kanssa lenkillä ja sen jälkeen mentiin salille. Se on sellanen sali, jossa mä olen ennen mieheni tapaamista käynyt paljon, asuin silloin siinä lähellä. Mukava, pieni, halpa sali. Ja mun mielestä ihan riittävästi vehkeitä. Mä tykkään ite enimmäkseen tehdäkin vapailla painoilla, kun tuntuu, että kaikki laitteet on mulle vähän liian isoja.

Lauantaina käytiin teettämässä Inbody kehonkoostumusmittaukset. Mä olen ollut vuosi sitten viimeksi, mutta se oli eri merkkinen laite. Periaate kylläkin sama. En tiedä onko tulokset ihan vertailukeilpoisia, mutta uskoisin, kun on kyse absoluuttisista arvoista eikä mistään indekseistä. Mittausten mukaan mun paino on tippunut vuodessa 1,8 kg, josta rasvan osuus on 1,0 kg ja lihaksen osuus 0,8 kg. Siis mulla on hävinnyt lihasta 800 g vuoden aikana vaikka olen muka treenannut ja koittanut syödä hyvin! Tästä olin aika järkyttynyt. Nyt siis ruokailut vielä tarkempaan syyniin ja rauta heilumaan. Taas kerran mietin tosissani sitä personal trainerin palkkaamista. Tuntuu, että olen ihan hukassa näiden juttujen kanssa vaikka luulin jotain tietäväni.

No, eilisen treenin jälkeen ainakin lihakset huutaa armoa. Tuli kyykättyä ja tehtyä penkkiä ihan kunnolla. Muut hommat tais jäädä vähän haahuiluksi. Nyt pitäis löytyy joku tehokas 1-jakonen ohjelma jonka vois vetästä salilla kerran viikkoon ja tehdä sit kotona täydentävää kerran tai kaksi viikossa.