Meillä oli alkulomasta pienet tomaattitalkoot. Käydään kesäisin usein hakemassa vihanneksia yhdeltä pientuottajalta tässä meidän lähettyvillä. Nytkin piti ottaa vaan vähän kurkkua, tomaattia, paprikaa ja sen sellasta. Tuottaja kysyi, että onko meillä tapana tehdä tomaattikeittoa, johon mä, että no joo oon mä joskus tehnyt, mutten mitenkään säännöllisesti. Tykätään kyllä. Siinä oli joku muukin ostaja joka sanoi, että juu hän ainakin ottaa keittotomaatit nyt. Niinhän siinä sitten kävi, että meillä oli kakkosluokan tomaattia ("liian" pientä ja hiukan pintavikaista) sellanen iso vihanneslaatikollinen. 10 kg noin niinku nimellisesti, mutta oli siinä reilusti enemmän. Pari kurkkua, pari paprikaa, nippu nauriita ja ne tomaatit maksoivat yhteensä 12 €.

Voin kyllä lämpimästi suositella kaikille jotka liikkuu Ohikulkutietä Hämeentieltä Piikkiöön päin jarrutusta Suopohjan risteyksen kohdalla ja poikkeamista Tommin Tomaattiin. Todella hyviä ja edullisia vihanneksia sekä hyväntuulista palvelua.

 

IMG_0919.jpg

Ilta menikin sitten joutuisasti pilkkoessa ja keitellessä. Ensin tein yhden viiden litran kattilallisen tomaattikeittoa suurin piirtein tälläsellä reseptillä:

Tomaatti-vuohenjuustokeitto

2 sipulia

1-2 rkl oliiviöljyä

5 l kattilallinen pilkottuja tomaatteja (voi lattaa täyteen, menevät kasaan keitettäessä)

suolaa

sokeria

mustapippuria

nippu basilikaa pieneksi pilkottuna

2 pakettia vuohenjuustoa (mulla oli sitä pehmeää Chavroux vuohenjuustoa)

Kuullota sipulit öljyssä. Heitä tomaatit kattilaan ja keitä 10-15 minuuttia. Lopppuvaiheessa lisää sekaan basilikasilppu. Soseuta sauvasekoittimella. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää vähän sokeria taittamaan tomaatin makua. Sulata joukkoon vuohenjuusto. Tarkista maku. Nauti herkkuleivän kera.

Lopuista tomaateista keitin tomaattisosetta/-murskaa. Eli keitin tomaatit pehmeiksi ja surautin sauvasekoittimella pieneksi (en kovin sileäksi). Sitten vaan purkkeihin ja pakkaseen. Ensi talvena ei toivottavasti tarvitse kovin paljon tomaattimurskaa kotiin ostaa.

Iso kasa jäi toki ihan sellaisenaan syötäväksi. Näistä tomaateista ei muuten suu mene rikki ollenkaan. Ovat niin makeita. Tytär ei tänä kesänä juuri muuta ole syönytkään kuin tomaattia, kurkkua ja herneitä. :)