Kaksi ja puoli viikkoa aikaa kiristellä vielä synttäribiletystä varten. 

Pari viikkoa meni oikein mukavasti, etten oikein viikonloppunakaan sortunut herkuttelemaan. Paino ehti tipahtaa jo 53,8 kg:oon asti. Nyt on kuitenkin taas vähän lipsuttu ja tänä aamuna vaaka näytti 54,3 kg. Tokihan tuo paino vaihtelee muutenkin ja voi olla, että eilinen thaikkutreeni tuntuu lihaksissa pienenä turvotuksena. Ei siihen kuitenkaan voi liikaa tuudittautua, kun mekko edelleen näyttää siltä, että pikkasen sais vielä lähteä. Olis itellä niinku mukavampi olla. Pahin pöhö on kuitenkin jo onneksi häipynyt.

Treenit ei ole lähteneet ihan niin intensiivisesti käyntin kuin suunnittelin. Juoksemassa olen käynyt ohjelman mukaan. Lenkit ovat kuitenkin lyhyitä näin ohjelman alussa. Pääasiassa olen tehnyt vaan 3 km:n lenkkejä. Pari vitosta on mukaan eksynyt. Ne rennot vitoset ovatkin olleet ne parhaat lenkit. Juoksu on kulkenut ja tossu tuntunut kevyeltä. Viime viikolla en ehtinyt thaiboxingiin ollenkaan, kun koko viikko meni valmistellessa perjantain Halloween-juhlia lapsille. Joka ilta kun teki jotain pientä, niin kummasti se ilta vierähti seiskaan, jolloin treenit jo alkavat. Kotitreenitkin jäivät yhteen kertaan. Lauantai-iltana, kun lapset olivat isovanhemmille innostuin pitkästä aikaa tekemään TapOut-treenin. Ja huh, kun se tuntuikin kropassa seuraavana päivänä. Pitäisi taas koittaa mahduttaa niitä treenejä kerran tai kaksi viikkoon. Ovat kyllä tehokkaita.

Jostain syystä nyt alkaa tuon syömisen kanssa olla hankalaa. Eilen töissä oli sellanen olo, että koko ajan pitäisi syödä jotain. Napsin pähkinöitä (vähän enemmän kuin olisi ollut suotavaa) ja välipalabanskun jälkeen piti vielä syödä puolikas laatikossa hätävarana olleesta proteiinipatukasta. Eikä mulla oikeestaan nälkä ollut. Teki vaan mieli mussuttaa jotain hyvää. Kotona söin normaalin päivällisen, kävin koiran kanssa lenkillä ja lähdin thaikkutreeneihin. Kotiintullessa ei vielä ollut suuremmin nälkä ja ajattelin, yksi leipäviipale kalkkunalla ja pieni lasillinen hedelmä-marjasmoothieta riittää. No ois se varmaan riittänyt, mutta jäin pöydän ääreen lukemaan ja kirjan kaveriksi oli ihan pakko syödä vielä muutama taateli maapähkinävoilla. Aika paljon tuli siis eilen kaikenlaista ylimääräistä, vaikkakaan ei hirmu epäterveellistä syötyä. Ja tälläsiä päiviä tuntuu taas tulevan vähän väliä. Noi Halloween-juhlat oli pahat, kun herkuttelu alkoi jo perjantaina ja jatkui vielä sunnuntainakin, ja tiistaina oli taas jo mässyttelypäivä, niin eipä sitä tarvii paljon ihmetellä jos mekko kiristää aina vaan.

Mut hauskat bileet eniveis :)

 KBSH4132.jpg

Pitää taas vaan hakea uutta vauhtia ja jättää napostelut pois. Eihän toi ole muuta kuin paha tapa.